2.10.2017

Instagram Stories -sarja Karma esitteli uuden tavan tehdä draamaa

Karma on ensimmäinen suoraan Instagram Storiesiin kuvattu draamasarja. Uusi ja innovatiivinen formaatti onnistui tavoittamaan haastavan kohdeyleisönsä, 13-17-vuotiaat tytöt, ja avaamaan tien uudenlaiselle tarinankerronnalle.

Karma kuvattiin ja ajettiin ulos yhden viikonlopun aikana. Kohtaukset julkaistiin reaaliajassa, ilman tv-tuotannoille tyypillisiä jälkitöitä. Jokainen jakso oli katsottavissa vain 24 tuntia. Koko sarja kuvattiin alustalle uskollisella ja tavallisille käyttäjille tutulla, mutta draamalle vielä toistaiseksi epätyypillisellä puhelimen selfie-kameralla. Jälkeenpäin jaksot ladattiin kokonaisina YouTubeen.

Tuhansia Instagram-käyttäjiä houkuttanut Karma kertoo kolmesta kämppiksestä, Allusta (Mimosa Willamo), Saagasta (Saana Koivisto) ja Ainosta (Senna Vodzogbe), jotka ovat myös parhaita ystäviä. Kotibileiden aikana tyttöjen välinen naljailu riistäytyy käsistä ja se saa huomiota tyttöjen yhteisellä Instagram-tilillä. Yön aikana kerääntyneestä seuraajamäärästä innostuneina tytöt kehittelevät tarinan pitääkseen seuraajat varpaillaan, seuraamuksia ajattelematta.

Karma tehtiin näytelmän kaltaisena, kohtaukset harjoiteltiin etukäteen. Perjantain avausjaksoon käsikirjoitetut kotibileet järjestettiin ihan oikeasti, jotta kuvauksiin saatiin autenttinen äänimaisema ja tunnelma. Bileiden aikana kuvattiin kohtauksia ja taustalla esiintyvät bilevieraat olivat osa tarinaa. Bileet somistettiin Karma-tyylille uskollisesti ja ne saivat paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Karma-bileiden tuoma näkyvyys poiki yli 1000 seuraajaa Karma-tilille yhden illan aikana.

Karman noteerasivat myös nuorisomediat YleX ja Voice.fi. Helsingin Sanomat kirjoitti Karmasta oman analyysinsa, jossa Karman sanottiin olevan hieno ja ennakkoluuloton päänavaus uudelle formaatille. Myös alan vaikuttaja Vapa Media teki haastattelun Karmasta. Karma kirvoitti kehuvan bloggauksen The Variety Show -tv-sarjablogilta ja lisäksi Karmasta annettiin haastattelu kansainväliseen MIP-blogiin.

Seuraavaa kautta suunnitellaan jo.

Karma Instagram

Juttuja Karmasta:

VapaMedia
YleX
Helsingin Sanomat
Voice.fi
Ilta-Sanomat
Moreenimedia
The Variety Show
Hallittu Hysteria
Kainuun Sanomat
Helsingin Sanomat

 

Asiakas: Yle lapset ja nuoret
Ryöväri vastasi sarjan tuotannosta.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Veera Ojola ja Ronja Salmi
Tuottajat: Ronja Salmi ja Riikka Takila (Yle)