Ronja Salmi

Kuva: Pietari Purovaara

Ronja Salmi on Ryövärin toimitusjohtaja ja toimittaja. Hän on ikäluokkansa kokeneimpia tv-toimittajia ja tunnettu Ylen sarjasta Mitä mietit, Ronja Salmi? Sarja käsittelee nuorten aikuisten ajankohtaisia asioita ja haasteita. Hänet on palkittu Speakersforumin Vuoden puhuja -gaalassa 2017 Vuoden juontajana. Ronja tekee monipuolisesti juontajan ja moderaattorin töitä suomeksi sekä englanniksi.

Vuodesta 2016 saakka Ronja on kirjoittanut vakituista kolumnia Helsingin Sanomille. Hän on myös kustannustoimittanut artisti Samuli Putron albumit Pienet rukoukset (2019) sekä Keskellä kesää (2021). Tuoreimmalla albumilla Ronja osallistui myös kappaleiden sanoitustyöhön.

Työssään Ronja hyödyntää sosiaalista mediaa, erityisesti Instagramia. Ronja tavoittaa tilillään yli 27 000 seuraajaa sekä käy yleisönsä kanssa avointa vuoropuhelua kulloinkin työstämistään aiheista.

Mediauransa Ronja aloitti 17-vuotiaana koululaisten- ja nuortensisältöjen parissa, joten monet seuraajat ovat kulkeneet Ronjan matkassa jo yli kymmenen vuotta kasvaen Ronjan ohjelmien kanssa. Hän on kirjoittanut kirjoja koululaisille, nuorille ja nuorille aikuisille.

Ronja on toiminut Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajana vuodesta 2018. Työstään hänet on palkittu Mesoaja gaalassa Vuoden Sykähdyttäjänä. Salmen ohjelmajohtajuuden aikana Helsingin Kirjamessut on rikkonut kaksi yleisöennätystä. Huippuvuonna 2019 tapahtumassa vieraili yli 90 000 ihmistä neljän päivän aikana. Vuonna 2020 Kirjamessut järjestettiin koronapandemian takia virtuaalisesti.

Ronja Salmi Instagramissa

Kirjat

Mediaosumia

Trendi: Ronja Salmi: “Minulle on sanottu, että olen liian fiksu ja se on ongelma”

Helsingin Sanomat: Ronja Salmi nousi yhdessä yössä Suomen merkittävimpien kulttuurivaikuttajien joukkoon – Nyt hän päättää mitä Suomen suurimmilla kirjamessuilla tapahtuu

Helsingin Sanomat: Linnanjuhliin valmistautuva nuori menestyjä ja “neljännen polven feministi” Ronja Salmi: “Minun ansioni ovat myös menneiden sukupolvien ansioita”

Yle Kulttuurivieras: Tv-kasvo Ronja Salmi, 25, ei pelkää haasteita – Hän johtaa kirjamessuja ja puhuu televisiossa luontevasti seksihaluista ja miesten tasa-arvosta

.